Khanom tunnetaan pinkeistä delfiineistä

Oli aika jättää kaunis Phangan taakse ja suunnata Khanomiin siinä toivossa, että näkisimme edes vilaukselta pinkkejä delfiinejä. Kuultiin delfiineistä jo matkan alussa yhdeltä pariskunnalta, ja silloin jo Emilia sanoi haluavansa niitä katsomaan. Ei kuitenkaan vielä silloin lyöty mitään lukkoon, koska haluttiin pitää suunnitelmat reitin suhteen avoimena. Phanganilla alettiin kuitenkin miettimään, että jos sittenkin lähdettäisiin vielä mantereelle Khanomiin, joka tunnetaan nimenomaan pinkeistä delfiineistä.

Phanganilta lähdettiin katamaraani -aluksella kohti Khanomia. Liput maksoi Lomprayah:lla vain 300 bahtia henkilöltä ja voidaan kyllä suositella, koska alus oli tosi siisti, ilmastoitu ja nopea. Perillä Donsakin satamassa meitä odotti samaisen yhtiön minibussi, joka kuljetti meidät perille Khanomiin. Matka satamasta kesti noin tunnin verran. Meillä oli vähän vaikeuksia aluksi löytää hotellia, mutta muutaman u-käännöksen ja kyselytuokion jälkeen onnistuttiin. Majoituspaikaksi oltiin varattu Agodan kautta Talkoo Beach Resort. Hotellilla ei kauheemmin ymmärretty englantia ja selvisi sitten myöhemmin, että hotelli oli enemmän paikallisten matkailijoiden suosiossa. Meidän lisäksi nähtiin pari muuta länsimaalaista ja myös sattumalta yksi Suomalainen pariskunta, jotka olivat jatkamassa matkaa Samuille.

Paikalliset leikkimässä Khanomin rannalla

Tässä meidän pikku bungalow “merinäkymällä”

Tässä istuttiin Talkoo Beach Resortin rantaravintolassa syömässä TODELLA tulista thai ruokaa 😛

Asuimme bungalowissa jota mainostettiin merinäkymällä, mutta sitä ei kuitenkaan näkynyt, koska edessä oli ravintola ja sen viereen rakennettiin uutta hotellia. Kävipä taas kerran niin, että kuvat ja selostus ei vastannut ihan sitä mitä saatiin. Paikka oli kuitenkin kaunis, vaikkei niin hyvin hoidettu, kuin vilkkaammilla turistialueilla.

Saatiin vuokrattua skootteri vielä samana iltana hotellista. Soittivat respasta jollekin ja meni alle puolituntia, kun vanhempi paikallinen pariskunta ajoi meille melkein uuden Yamahan pihaan. Päivävuokra oli vähän korkeampi kuin muualla eli 300 bahtia. Erot on kuitenki meidän rahassa niin pieniä, ettei tollasista summista kannata lähtee tinkimään ja sitäpaitsi sain niin upeen Pikachu kypärän, että siitä olis voinu maksaa vaikka toiset kolmesataa 😀

Mitä mieltä Pikachu kypärästä? 🙂

Aamulla heti aamiaisen jälkeen hypättiin mopedin selkää ja lähdettiin etsimään satamaa, missä päästäisiin katsomaan delfiinejä. Ajeltiin noin 40min rannikkoa pitkin kohti Donsakkia ja löydettiin kylttejä jotka johdatti meidät lopulta perille. Heti kun päästiin paikan päälle, paikalliset tiesivät millä asialla oltiin ja alkoivat huudella veneen hintaa. Meidän lisäksi satamassa oli myös yksi toinen ryhmä, jotka olivat juuri lähdössä. Me saatiin privaatti vene, joka maksoi 1000 bahtia. Pienen hetken kuluttua oltiinkin jo valmiita lähtöön. Kuskin lisäksi lähti mukaan vielä toinen kaveri tähystäjäksi 🙂

Noin 15 minuutin ajomatkan jälkeen pysähdyimme keskelle merta. Oli tosi tyyntä ja niin hiljaista. Meri tuntui isolta ja huokui rauhaa. Aurinko paistoi ja tunnelma oli jotenkin maagisen odottava. Koskaan ei voi varmaksi tietää tuleeko delfiinit näkösälle vai ei. Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvinnut pitkään tähyillä, kun kuului ensimmäisen tuhahdus! Se oli Delfiini ja siinä samassa Emilia alkoi vuodaattaa kyyneleitä 🙂 Oli kyllä jo etukäteen varoittanut, että saattaa alkaa itkemään kun näkee niitä. Ensin nähtiin harmaita ja sitten myös pinkkejä delfiinejä mitä toivottiinkin. Täytyy sanoa, että on se aika uskomattoman upea kokemus ja tunne nähdä niin kauniita ja villejä eläimiä luonnon oloissa. Niissä todella on jotain, mitä voi aistia ja tuntea voimakkaana energiana syvällä kehossa…outoa? …voi olla, mutta näin se vaa on 🙂

Mitään suuria temppuja delfiinit ei tehnyt, vaikka itse ajattelin että hyppivät voltteja kuten ennenmuinoin Särkäniemen delfinaariossa. Ne tulivat pinnalle ottamaan happea ja jotkut vähän innokkaammin heiluttivat pyrstöä. Puolentoistatunnin jälkeen oltiin nähty mitä haluttiinkin ja palattiin takasin satamaan. Oltiin molemmat tosi onnellisia ja niin kiitollisia kokemuksesta mikä saatiin. Kiitos, kiitos, kiitos!

Delfiinipariskunta tuli ottamaa happea välillä 🙂

Harmi kun ei ollu zoomia mukana, jäi vähän pitkälle nämä kuvat.

 

Tässä pieni youtube video meidän delfiinin bongaus reissulta


Aatami löysi Eevan ja onnellisina söivät pannukakkua

Tunteikkaan kokemuksen jälkeen ajoimme kauniille rannalle jonka olimme nähnyt veneestä käsin. Oli niin kuuma päivä, että oli pakko päästä mereen pulahtamaan. Ranta oli täysin autio, siellä ei ollut ketään muita meidän lisäksi. Tunne siitä, että voi nauttia luonnosta noin yksityisesti oli jotenkin sanoinkuvaamaton. Uskallettiin heittäytyä ihan Aatamin ja Eevan asuun, vaikkei se etiketin mukaista ihan olekaan. Paikka oli kuitenki niin suojassa ettei sinne olis kukaan päässyt ilman, että olisimme huomanneet. Oli ihanan vapauttavaa maata alastomina rantavedessä ja ottaa aurinkoa, eikä sieltä olis malttanut millään lähteä pois 🙂

Täällä sitä naatiskeltiin Aatamina…

…ja Eevana

Illalla käytiin vielä kylillä herkuttelemassa pannareita.

Om Nom nom….Niin hyvää ettei malttanu pannarin antaa edes jäähtyä 😀

Khanomissa saimme nähdä hyvin aitoa paikallista elämää, mutta sinne jäi varmasti vielä paljon nähtävää ja koettavaa, aika ei riitä vaan aina kaikkeen. Khanom tarjosi meille upeat kaksi päivää, jotka takuulla tullaan aina muistamaan lämmöllä. Seuraavana aamuna otettiin vielä aurinkoa ja uitiin hotellin omalla rannalla ennen kuin hypättiin taxiin ja suunnattiin Nakhon Si Tammaratin lentokentälle. Next destination, Bangkok!



Kirjoitus / Kuvat: Tony Halttunen ja Emilia Ek