Kolme pitkää viikkoa ph-dieettiä takanapäin

Kolmas viikko ph-dieettiä takana. Oikeastaan tämä alkaa menemään jo ihan mukavasti, varsinkin jos ei ole fyysistä rasitusta luvassa. Nälän tunne ei enää ole koko ajan läsnä, se herää oikeastaan vasta kun on ruoka-aika. Kasvisruoat maistuu jo yllättävän hyviltä ja veden juominen menee jo ihan luonnostaan 🙂 Mulle tämä on ollut varmasti paljon helpompaa kuin Tonylle, koska sillä on niin fyysinen työ ja työpäivän jälkeen on ollut vielä remontti kotona.

Viime viikonloppuna muutettiin kaikki kalusteet Helsingistä ja se otti tosi koville, kun energiatasot on ollu aika alhaiset. Kärrättiin edellisellä viikolla jo paljon irtotavaraa Porvooseen, astioita ja kaikkea sälää mitä nyt kotiin yleensä kertyy. Tuntui ettei se tavaran määrä lopu ollenkaan! Hirvitti kyllä, että minne kaiken saa mahtumaan. Aivan liikaa sitä tulee hamstrattua kaikkea turhaa jolla ei loppujen lopuksi tee yhtään mitään. Kokonaisuudessan tämä muutto on siis ollut tosi raskas fyysisesti, mutta myös henkisesti ph- dieetin takia. Heikotus ja energian loppuminen on saanu kehon reagoimaan monella eri tapaa. Kädet tärisee, pyörryttää ja olo saattaa hetkessä muuttua täysin voimattomaksi. Välillä hyvän fiiliksen ylläpitäminen on ollut myös vaikeaa. Sitä ärsyyntyy helpommin, kun verensokeri on ollut alhaalla ja ruoka välit on venynyt liikaa. Ollaan kannettu pähkinöitä ja tummaa suklaata mukana, mistä on saanut nopeesti energiaa hädän hetkellä. Hullultahan tämä on tuntunut, ei voi muuta sanoa, mutta periksi ei silti anneta! Muutossa on kuitenkin se hyvä puoli vaikkei se nyt lempi puuhaa olekaan, niin tulee karsittua kotoa sellaista turhaa pois, jolla ei oikeasti enää tee mitään. Vietiin osa roippeista myös kaatopaikalle ja osa kierrätykseen. Vähän sama niin kuin tässä ph-dieetissä, puhdistetaan keho kuona-aineista ja turhista kemikaaleista. Aika puhdistava syksyn alku siis meillä 🙂

Keittiön raaka-aineiden pääväri on ollut viime viikot vihreä.

Sieni- kaalilaatikko quinoalla

ARJEN HIOUTUMINEN YHTEEN

Meillä on luvassa nyt muuton jälkeen aika lailla yhteen sovittelua niin lasten, kuin meidän aikuistenkin osalta. Kaikkein eniten jännittää lasten sopeutuminen uuteen. Paikkana tämä on tietysti meille jo tuttu ja tuntuukin heti jo kodilta, koska ollaan vietetty niin paljon aikaa täällä yhdessä, mutta arkea emme ole ennen jakaneet. Arkihan on joka paikassa samaa, koulua, harrastuksia, töitä ja kotia, mutta uusi ympäristö ja meidän kaikkien tunteiden ja tottumusten sovittelu yhteen, se miten opitaan olemaan ja lukemaan kaikki toisiamme niin, että meillä on jatkossakin hyvä olla. Ollaan kuitenkin etukäteen pohdittu muuton tuomia haasteita Tonyn kanssa ja ollaan valmiita tähän ilman ruusunpunaisia odotuksia. Pääasia on kuitenkin se, että kaikesta tästä muutoksesta huolimatta päätös tuntuu oikealta.




MITÄ PH-DIEETIN JÄLKEEN

Meillä on vielä viikko Ph-dieettiä jäljellä ja odotan kovasti jo sitä hetkeä, kun voidaan Tonyn kanssa nauttia punaviini lasilliset kaiken tämän kunniaksi 🙂 Ollaan kuitenkin juteltu siitä, että dieetin loputtua pyritään jatkossakin pitämään säännöllinen ruokailu rytmi, eikä tulisi mieleenkään tehdä dieetin jälkeen heti pakastepizzaa, vaikka se olikin meidän viimeinen ruoka ennen dieettiä. Aikomuksena on syödä jatkossakin puhdasta ja ravintorikasta ruokaa. Tullaan varmasti myös lisäämään enemmän kasvisruokia ja vihersmoothie alku kankeudesta ja irvistyksistä huolimatta jää myös jatkossakin ruokavalioon 😉 . Odotan innolla myös sitä, että pääsen lenkille enkä väsähdä heti ensimmäisen 100 metrin jälkeen. Tällä ruokavaliolla nimittäin ei ole ollut energiaa liiemmin urheilla, mutta siihen ei meillä olisi aika edes riittänyt muuton vuoksi. Se oli myös yksi syy siihen miksi valitsimme juuri tämän valmennuksen. Monissa valmennuksissa liikunta on nimittäin osana dieettiä. Molemmat kuitenkin tykätään liikunnasta ja se on osa elämää, joten uskon, että innostutaan uudestaan syksyn aikana lenkkeilystä jota ollaan aikaisemminkin tehty yhdessä ja erikseen.

Nyt vielä viimeinen rutistus ja tulevana sunnuntaina on sitten viimeinen päivä ph-dieettiä.
Iloista ja energistä viikonloppua kaikille 🙂

 

[ABTM id=7939]