Perjantain lounas Zum Beispielissä Porvoossa

Oltiin tulossa Tonyn työtapaamisesta ja mietittiin lounas paikkaa mihin mennä. Aamupala oli jäänyt väliin taas kerran ja oli niin nälkä, että päätettiin mennä valmiiseen pöytään. Viikonlopun kauppareissua on aivan turha tehdä nälkäisenä, kokemusta siitä on turhan monta kertaa, eli ensin ruokaa ja sitten vasta kauppaan.

Ajettiin Porvoon vanhaan kaupunginosaan ja jätettiin auto R-kioskin edessä olevalle parkkipaikalle Rihkamatorille. Sen verran oli nälkä, ettei jaksettu lähteä pitkälle etsimään mitään toistaan hienompaa paikkaa, vaan päädyttiin ensimmäiseen kivalta näyttävään ravintolaan nimeltä Zum Beispiel.

Ulkoa päin paikka oli trendikkään yksinkertainen ja pelkistetty. Sisällä oli rento ja lämminhenkinen tunnelma. Henkilökunta oli myös ystävällistä ja huomioi heti uudet sisään tulijat. Lounas tilattiin suoraa tiskiltä ja myös maksettiin, onneksi jonoa ei ollut. Tarjoilija kertoi, että yleensä jono saattoi ulottua ovelle asti. Nyt oli kuulemma rauhallista, vaikka melkein kaikissa pöydissä oli ruokailijoita. Lounaslista oli selkeä, vaihtoehtoja oli jokaiseen makuun, mutta ei kuitenkaan liikaa, että olisi joutunut miettimään monen hyvän vaihtoehdon väliltä. Lista vaihtuu muuten viikottain. Tilattiin ruuat ja lounas viini mainos oli niin houkutteleva, että otettiin myös lasit (8cl/4€) punaviiniä.

Lounaaseen sisältyi ihana leipä pöytä, jossa oli itsetehtyjä erilaisia leipiä ja sämpylöitä.

 

Plussat

+ rento ja viihtyisä tunnelma
+ hyvä palvelu
+ hyvä leipä-pöytä
+ hyvä hinta laatusuhde
+ maistuva ruoka

Miinukset

– Saattaa joutua jonottamaan

Oli pakko hakea vielä jälkkärit Cafe Helmestä, kun kerran oltiin niin lähellä. Cafe Helmi on vanha ja legendaarinen kahvila Porvoossa, jossa on ihana pistäytyä herkuttelemassa ja fiilistelemässä Porvoon wanhaa tunnelmaa. Tällä kertaa kuitenkin otettiin vaan take away kakut mukaan ja päätettiin keittää kahvit kotona ja nautiskella herkuista kaikessa rauhassa.

 

Kirjoitus / Kuvat: Tony Halttunen ja Emilia Ek