Istun moottoripyörän kyydissä ja aurinko polttaa kuumasti heti kun pysähdymme. Liikkeessä kuumuutta ei tunne samalla tavalla, tuntuu vain lämmin ilmavirta joka on täynnä erilaisia tuoksuja. Mietin, kuinka hetkessä voi aistia niin monta erilaista tuoksua. Ajamme erilaisten ruoka kojujen ohi, joissa tuoksuu samalla makealta, suolaiselta, savulta ja grillatulta lihalta. Kojussa myydään kaikenlaisia eksoottisia ruokia, eniten kuitenkin lihaa, kanaa ja mereneläviä. Kojun takana oleva nainen hymyilee kun ajamme ohi. Ihmiset ovat täällä hymyileviä ja vapautuneita, elämä tuntuu olevan yksinkertaisen onnellista.

Matka jatkuu ja vauhti tuntuu ihanalta koko kehossa. Tuoksut vaihtuvat hetkessä ihanasta ruuan tuoksusta kamalalta haisevaan lika veteen, ehkä viemäri tai vanhat roskat, joita on heitetty kadulle ja tienvarsille. Ihmiset eivät samalla tavalla elä puhtaasti ja ympäristöä ajatellen, kuten itse on tottunut. Tienvarsilla on paljon roskaa, muovipulloista aina auton vanhoihin kaijuttimiin. Välillä tienvarsilla näkyy mitä ihmeellisimpiä asioita, kuten vanhoja patjoja tai muita huonekaluja. Jos kaikki huolehtisivat omista jätteistä, olisi maailma puhtaampi paikka elää. En voi huolehtia muista, vaan voin muuttaa maailmaa toimimalla itse toisin.

Meren tuoksu ja kosteus on läsnä koko ajan. Sen tuoksu ja läheisyys puhdistaa mielen, kehon ja sielun. Vapauden tunne tuntuu jokaisessa solussa. Suljen silmät välillä kiinni ja puristan kädellä istuimen vieressä olevasta kahvasta, että pysyn kyydissä. Vauhti on välillä hurjan kova, mutta luotan siihen, että olen turvassa. Tuntuu ihanalta antautua elämälle.

Matka jatkuu ja nyt tuoksuu vuorostaan ihana puhdas pyykki. Avaan silmät ja edessä lukee pieneen kylttiin kirjoitettu teksti laundry. Näen vanhan naisen, jolla on pesukone kadun varressa ja vähän sivummalla vaatteita kuivumassa kauniisti ripustettuina auringon valossa. Lämmin tuuli kuivattaa pyykit nopeasti. Täällä on tavallista, että koti ja työ ovat samassa tilassa. Yksityisyyden suojaksi saatetaan vetää vain pieni verho eteen, joka antaa rauhan silloin kun sitä tarvitsee. Koko elämä on muuten siinä kaikkien nähtävillä.  Matkailijoita on täällä niin paljon ja varsinkin reppureissaajille pyykinpesu on välillä ihan välttämätöntä. Oli ihanaa itsekin saada puhtaat vaatteet silitetynä kahden viikon jälkeen, kun kaikki vaatteet melkein jäivät siihen asentoon mihin ne riisui päältä. Hiekka, suolainen merivesi ja aurinkovoiteet tarttuu vaatteisiin väkisinkin. Vaatteita täällä kuitenkaan ei ole paljon tarvinnut, koska suurimman osan ajasta on pelkissä uikkareissa. Repun kanssa reissaaminen on helppoa, reppu selkään vaan ja menoksi. Samalla jää myös ajatukset siitä miltä pitäisi näyttää. On ihanaa olla välillä niin, ettei tarvitse laittautua lainkaan. Aamulla herättyään menee mereen huuhtomaan itsensä ja on valmis taas uuteen päivään. Olen huomannut tällä matkalla, että vähemmän on enemmän.

Matka jatkuu, aurinko alkaa laskemaan. Pysähdymme iltakahville kauniiseen kahvilaan joka on aivan meren rannassa. Kahvilan pihassa on puutarha jossa on kauniita kukkia ja perhosia lentelee uskomaton määrä niiden ympärillä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt niin paljon perhosia luonnon oloissa. Kaunista, kukkien tuoksu ja kauneus herättävät kaikki aistini.

Maailma on niin iso ja täynnä mitä upeampia paikkoja, mutta samalla se on kuitenkin tuotu meidän kaikkien lähelle puhelimien ja kaikkien muiden laitteiden ansiosta, että se tuntuu lähes pieneltä omalta koti sohvalta katsottuna. Kun tarkastelee asiaa taas maailmalta käsin, löytää itsensä kulkemasta viidakosta, tarttuvan puun oksiin, että pysyisi pystyssä samalla kun yrittää kivuta ylös jyrkännettä, kuulee vieraita ääniä pusikoista, näkee eläimiä joita ei ole ennen nähnyt, näkee läheltä luonnon suuren voiman, niin olo tuntuu hyvinkin pieneltä ja nöyrältä. Olen vieraantunut luonnosta niin, että en selviäisi näillä taidoilla kauaa luonnon armoilla. Siispä kunnioitan kaikkea elävää maan ja taivaan välillä. Kiitollisena tästä matkasta, matkasta vapauteen, lähemmäs luontoa ja ihmisiä, joiden uskon oivaltavan sen tärkeimmän, rakkauden, rakkauden jokaisessa elävässä ja olemassa olevassa luonnon kappaleessa, myös minussa.
Kiitos kiitos kiitos ❤
– Emilia